Siirry sisältöön

Saavutettavuus ja esteettömyys


 

Mikäli portaiden kulkeminen ei syystä tai toisesta onnistu tai tunnu hyvältä, niin meillä on toisesta ovesta pyörätuoleille tarkoitetut rampit aulaan ja saliin. Kerrothan henkilökunnalle jos tarvitset apua meille tultaessa. Salissa on pyörätuolipaikat salin keskiosassa, heti sisään tultaessa. Meillä on aulassa inva wc.

Osaan kotimaisista elokuvista on saatavilla tekstitys ja niistä näytöksistä ilmoittelemme erikseen. Tekstitettyjä näytöksiä huonokuuloisille järjestetään mieluusti, ja pienestäkin toiveesta. Jos haluaisit nähdä kotimaisen elokuvan suomeksi tekstitettynä, se yleensä aina onnistuu pienellä varoitusajalla.

Meillä on salissa myös induktiosilmukka. Heti sisään tultaessa olevilla penkkiriveillä se kuuluu parhaiten. Kysythän tarkemmin henkilökunnalta.

Kuvatulkkausta on myös saatavilla joihinkin kotimaisiin elokuviin. Kuvailutulkkaus toimii MovieReading-sovelluksella asiakkaan älypuhelimessa ja tulostettavat ohjeet sen käyttämiseen löytyvät tulostettavat ohjeet sen käyttämiseen löytyvät täältä (pdf-tiedosto)

Avustajat pääsevät ilmaiseksi elokuviin.

 

Kerro toiveestasi henkilökunnalle tai sähköpostitse biovuoksi@biovuoksi.fi niin näistä kuin kaikista muistakin asioista...

Tervetuloa elokuviin!